lauantai 28. syyskuuta 2013

Oi mitkä tissit - katso kuvat!

Kaikki puhuvat (no okei, ei ihan kaikki) GTA V:sta. Peli joka teki miljardin ensimmäisenä myyntipäivänään ja jonka takia ihmisiä on puukotettu kadulle. Tai näin ainakin kahvihuoneessa kerrottiin. Googlailin hiukan ja yksi mielenkiintoinen product placement kyseisessä pelissä on deittipalvelu joka on profiloitunut seksikumppanin löytämiseen netissä. Sopinee melko täydellisesti kyseisen pelin henkeen – eli autoja, ammuskeluja ja seksiä sisältävään amerikkalaiseen mielikuvitusmaailmaan.

Kaikki pelaa – paitsi minä

Peliala on jo isompi bisnes kuin elokuvat. Tässä ei ole mitään uutta ja tietenkin myös markkinointi peleissä on yleistynyt merkittävästi. Tämän kertaisessa kotitehtävässä oli tehtävänä tutkailla markkinointia peleissä – ja nimenomaan sellaisissa peleissä joita itse pelaa. Ongelma onkin, että en pelaa tietokoneella tai konsoleilla mitään pelejä. Korkeintaan joskus harvoin nettipokeria, joten aloitin siis sieltä.

Paf.fi on joskus aikoinaan valikoitunut sivukseni, kun ruotsinlaivalla annettiin ohikulkijoille ilmaista pelirahaa. Kirjauduin sisälle pitkästä aikaa ja seurailin tilannetta. Mitään markkinointia en kuitenkaan kohdannut – paitsi tietysti Pafin omaa markkinointia.

Free online games

Siirryin Googlen avulla erilaisille pelisivustoille (free online games) ja mainokset räjähtivät silmilleni. Banneria ja väriä oli niin paljon, että oikeastaan koko homma muuttui hälyksi. Itse pelin löytäminen kaikkien ikkunoiden ja bannereiden seasta oli vaikeaa. Ajattelin, että tuotesijoittelua saattaisi löytyä helpoiten vaatemuotiin liittyvistä peleistä. Nuorille suunnattuja muotipelejä löytyikin varmaan satoja. Kokeilin niistä muutamia, mutta en löytänyt tuotesijoittelua, mikä on sinänsä ihme, koska siinä jos missä olisi mahdollisuus iskeä. Useassa pelissä pelin hahmolle saattoi ostaa vaatteita ja pukea niitä päälle.  Tässä olisi (ja varmaan joku sen onkin jo tehnyt) loistava mahdollisuus. Tietenkin on mahdollista, että viranomaiset ovat tämän kieltäneet – onhan useimmiten kyseessä nuorille suunnattu markkinointi.

Advergames

Entäpä sitten sellaiset keissit, joissa peli itsessään on markkinointia. Eli jokin taho, vaikkapa Nike, olisi tehnyt pelin jossa juostaan ja pelataan koripalloa kokonaan Niken maailmassa. Näitä pelejä kutsutaan nimellä advergame. Netistä löytyy nopeasti yrityksiä jotka tekevät räätälöityjä pelejä yrityksille – vaikkapa Burger Kingille tai Legolle.

Entäpä mihin kategoriaan tippuu Googlen hakusivun logon peli? Eli logoa klikkaamalla aukesi eräänä kauniina perjantaipäivänä pinjata –aiheinen peli (sopii hyvin perjantaille kun jengi on jo henkisesti viettämässä viikonloppua). Peli oli hyvin yksinkertainen ja se toimi pienessä ikkunassa siinä kohtaa jossa normaalisti on Googlen logo. Tämä suhteellisen hauska peli oli oikeastaan vähän koukuttava. Entä mitä lisä-arvoa tämä tuotti asiakkaalle ja toisaalta Googlelle? Eipä merkittävää kummalekaan – ehkäpä mielikuvani Googlesta on hiukan sympaattisempi tämän jälkeen. Ja sillä on tietysti pidemmällä aikavälillä arvoa.

Perus lainalaisuudet

Eipä tuo peleissä mainostaminen merkittävästi eroa muusta markkinoinnista. Se avaa lisää mahdollisuuksia, vaikkapa juuri räätälöityjen pelien avulla. Oleellista kuitenkin on, että asiakas haluaa kuluttaa aikaa niiden parissa. Ja se tarkoittaa sitä, että sisällön pitää olla laadukasta, jotta asiakas viitsii sen parissa viihtyä.

Ps. Ei kuvia tällä kertaa.


2 kommenttia:

  1. Onnistuit, luin tämän artikkelin ensimmäisenä. Tosin olisin kaivannut hieman syvällisempää analyysiä pelimarkkinoinnista koulutuksen tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Myönnetään. Tehtävänanto oli kuitenkin sellainen, että piti kirjoittaa omista kokemuksista itse pelaamissa peleissä. Toisekseen, lähiopetusjaksolta ei kyllä tämän enempää oppia irronnut. Toki olisi voinut perehtyä itsenäisesti enemmän.

    VastaaPoista

Google Analytics Alternative